Samalla kun vietän ensimmäistä kesäistä aamua omalla terassillani nauttien mansikka-smoothieta, mietin miten on mahdollista, että olen yhä vailla työtä. On siis varhainen kesä ja on vierähtänyt vuosi siitä, kun istuin samalla paikalla myhäillen tulevasta "vapaudesta", kesä ilman töitä, syksy ilman kiireitä. Tuolloin ei käynyt pienessä mielessä, että "vapaus" voisi jatkua myös seuraavaan kesään, ja sen yli.
Siirryn smoothiesta kahviin, ja samalla tarkistan miten burungin patani pärjää liedellä. Tai ei se ole "burungin" pata, mutta kuulosti hienolta. Eikä se itse asiassa ole edes kunnon pata, kun ei ole pataa, eikä se ole uunissa vaan liedellä. Enkä oikein edes tiedä miten kauan "se" voi olla tuossa liedellä kaikkine vihanneksineen lihoineen, mutta yrittänyttä ei laiteta. Mausteita tuli reippaasti, sillä haisee - eikun- tuoksuu tänne ulos asti.
No miksi sitten olen yhä tässä tilanteessa? On kovin helppoa syyttää maailman heikkoa taloudellista tilannetta tai Kreikkalaisia tai Urpilaista tai typeriä työnantajia, mutta mutta, tilanne ei taida olla aivan niin yksinkertainen. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä. Ei tule odottaman jotta asiat tuodaan kultalautasella etehen, vaan on itse toimittava ja ansaittava onnensa.
Enkö sitten itse olekaan toiminut ideologiani tavoin? Olenko antanut kaikkeni löytääkseni ja saadakseni uuden työpaikan? Valitettavasti vastaus löytyy melko nopeasti ja se on kielteinen. En, en ole toiminut siten, että edes ansaitsisin työpaikan. En useinkaan soittele työnantajille ennen kuin lähetän hakemukseni, enkä myöskään prosessin aikana. En ole edes yrittänyt luoda suhteita Satakuntalaisiin yrittäjiin ja päättäjiin. Ja missä on se into, jolla hyvät business ideat voivat syntyä ja mahdollinen yrityksen perustaminen tulisi edes kysymykseen?
..oioi tätä ilmaa. kyllä on ihminen tyytyväinen pieneen lämpöön ja aurinkoon tuon 8kk helvetin jälkeen. Lähdettävä kohta kohti kaupunkia, pyörällä tietty, ja nauttimaan kahvista, seurasta ja lehdistä ennen lätkätäytteistä iltaa..
Olen jo jonkin aikaa miettinyt tätä passiivisen olemukseni syytä työmarkkinoilla. Enkä tuohon osaa täydentävää vastausta ja syytä antaa. On selvää, että oletin, naivistikin, että CV puhuu puolestani. Eihän se mikään ihmeellinen ole, mutta sisältää sellaista kansainvälistä kokemusta ja muuta, jonka oletin purevan. No ei pure ei.
En myöskään ole ollut pakon edessä menemään töihin: taloudellinen tilanne heikkenee ja on kovilla, mutta emme ole vielä leipäjonossa. "Pakko" yleensä ajaa tekoihin, jäi ne työtehtävätkin usein viime hetkeen, jos ei ollut pakko tehdä juuri sitä tehtävää juuri nyt. Siirrettiin muiden tehtävien taakse.
Mitä sitten oikeasti haluan tehdä? En ilmeisesti ole sitäkään pystynyt itselleni määrittelemään, sillä haen paikkoja kuin paikkoja ilman intohimoa. Olisi kiva johtaa joo, ja vähän kansainvälisyyttäkin juu, ja mukavat työkaverit tietty..
Mutta en tällä hetkellä osaa sanoa Mikä-Mua-Vaivaa kun en käytä täyttä energiaani töiden etsimiseen. Odotan. Mutta mitä? Että puhelin soi ja tarjotaan unelma paikkaa, jota en siis tiedä olevan ?
Lähdempä tätä nyt sitten miettimään kauniiseen ulkoilmaa ja palaan asiaan kun olen löytänyt kultaisen keskitieni. Josta tulikin mieleen, että olen tämän "prosessin" aikana oppinut elämän arvostuksesta paljon. Näen asioita toisenlaisessa valossa, mikä tärkeää mikä vähemmän tärkeää. Laput ovat pudonneet silmieni edestä. Wau.
Olen siis parempi ihminen. ?
Lopuksi nykytrendin mukaisesti:
Onks pakko mennä töihin, jos ei haluu ?!
