Day 434

Vuosi sitten tähän aikaan pyöräilin innokkaasti kohti kaupungin sydäntä ja ulkokahviloita. Hieman syksymmällä pyöräilin innokkaasti kohti sisäkahviloita. Pyöräilen yhä, mutta kohde ei enää ole kahvilat, ne on niin nähty! Tämän kokoisessa kaupungissa kahviloiden määrä on rajallinen, varsinkin sellaisten jotka ovat makuuni. Tämän kokoisessa kaupungissa ihmiset tulevat ulkonäöllisesti kovin tutuiksi melko nopeasti. Ne samat papat, spurgut ja työttömät (?) - tai kenties pidennetyllä kahvitunnilla olevat.

Olisinko jossain suuremmassa kaupungissa yhä pyöräilemässä innokkaasti kohti uusia kahviloita? Kuten siinä suuressa kaupungissa, jossa jo vuosia asuin, Lontoossa. Siellähän kahviloista on enemmän tarjontaa, luonnollisesti, joten uusia kohteita löytyisi varmasti jo näin toista vuotta "vapaalla" olevallekin. Mutta tohdin epäillä josko kahvilat sielläkään jaksaisivat enää kiinnostaa. Se ehkä kuitenkaan ole kiinni kahviloiden määrästä tai ympäristön laajuudesta, se innokkuus meinaan. 

Lontooseen voisin kyllä lähteä.. vaikka heti. Mutta en lähde. Ainakaan heti.

Anoin rahaa työttömyyskassasta ja rahaa tuli jo 3 viikon jälkeen anomisesta (tai hakemisesta paremminkin). Tosin epämääräinen summa. Mun 15 päivää on heidän 8. Vähän niinkuin naisen euro on 80 centtiä, mutta näillä suhde on vielä rankempi. Kaikki metkut ja kiemurat eivät ole itselleni vielä selviä, näemmä.

Tytär tuli koulusta, joten pizzan tekoon.. tai tuskin saan osallistua, kun tekee jo parempaa huttua kuin minä.. Cool! Taas yksi asia vähemmän tekemistä. Ja poika hoitaa pihahommat. Ja siivoavat puoliksi kämpän. Jää mulle sentään pesukoneen käynnistys. Joten ei tässä aivan turhan panttina olla... olisi edes joku paska auto, jota joutuisi korjaamaan kädet rasvassa. Onneksi ruohonleikkuri hajosi eilen. Papu tulpassa. Tulppa muutenkin kärsineen näköinen. Ei iso homma, myönnän. Ei siitä palkkaa kehtaa pyytää. Ja mopon ketjut katkesi, ja vaihdoin uudet. Ei senkään korjaaminen mieltä ylentänyt, onhan niitä jo junnuna tehty.

Potkittiin poikien kanssa palloa pari viikkoa sitten Loimaalla. Oikein turnaus. Punaiset nappulakengätkin jouduin ostaa, kun edellisestä potkusta oli kulunut jo reippaasti yli kymmenen -tai kakskyt- vuotta. Huippu kivaa oli. Oikeita futaajia nää muut, tai ex paremminkin. Pää tuli kipeeksi... seuraavana päivänä. Olin varautunut, että jalat olisi kipeinä, mutta että pää.