Katselin keittiön ikkunasta maailman menoa. Ei niin mikään vilkas päivä. Postinkantajakin oli myöhässä ja roskakuski meni jo. Varis tepasteli nokka pystyssä leipä kainalossa ikkunan ohi. Hetken päästä tuli harakka, jolla perunan kuori nokassa. Pari muuta, mitä lie kottaraisia, tipsuttelivat niitä vastaan ja ohi. En ihan tallaista trafiikkia odottanut ja se herätti kummastusta, varsinkin kun suunta oli kohti ulko-ovea. Ei kai...! Se hiton roskapussi unohtui rappusille. Ärsyttävä sotku, ja lapsetkin koulussa, itse piti siivota..
Ja sitten ne myyrät. Takapihan takana on hyvä luomupuistoalue, jossa olisi tilaa niin myyrille kuin pupujusseille ja vaikka poneille, mutta kun en on valinnut just tän pihan asuinalueeksensa. Mitä ne tänne tulee! Mulla mitään ole. Kaiken näköistä töhnää olen reikiin tunkenut, mutta aina nousee uusi kasa yön aikana. Paras oli valkosipulin kynsi paloiteltuna, mutta sitten ne näköjään tykästyivät makuun. Bensa toimii muutaman päivän ajan, mut kohta ei uskalla enää röökiä tumpata saatika polttaa ulkotulia, tai ei ole enää pihaa mistä murehtia. Hiuksiakin -kampaajakaverin pikku vinkistä- olen ripotellut koloihin, mutta hiuksien tuntemattomat omistajat eivät olleet ilmeisesti käyttäneet tarpeeksi voimakkaita aineita; kaljaa olen joutunut juomaan, jotta sais kaljapulloja upotettua onkaloihin, jotta ne tuulessa viheltäisivät niiden korvat pellolle. Juu ei. Aku Ankassa 313 tupruttaa pakokaasua letkua pitkin ongaloihin ja myyrät juoksee köhien luolista ulos. Ei meidän myyrät, mitä lie crack-pentuja. Tulisivat ulos -tai ylös- päivällä ja kohtaisivat kuin mies.. myyrän, tana.
Mietin vuosi sitten, että jos joskus istun keittiön pöydän ääressä pitkän tovin ja katson kun mitään ei tapahdu, ja mielenkiintoisin heppu on tuo punarintainen tipu, niin sitten oon aika vanha. Ja nyt mä vielä kirjoitan niistä.. julkisesti! Tähän on tultu. Antakaa ny niitä töitä, jotta ees jotain vähän muuta juteltavaa.
No comments:
Post a Comment